Kartta - Kentin piirikunta (Delaware) (Kent County)

Kentin piirikunta (Kent County)
Kentin piirikunta on keskimmäinen Delawaren osavaltion kolmesta piirikunnasta.

Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 162 310, ja sen hallintokeskus on osavaltion pääkaupunki Dover.

Britit alkoivat asuttaa St. Jones Riverin laaksoa vuoden 1670 paikkeilla.

Aluksi alueelle muodostettiin St. Jonesin piirikunta vuonna 1680, josta myöhemmin on jaettu Delawaren piirikunnat.

Kentin piirikunnassa sijaitsee Doverin lisäksi Harringtonin ja Milfordin kaupungit.

 
Kartta - Kentin piirikunta (Kent County)
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko